Sateista lokakuun yhdeksättä!
Itävallan vapaaehtoisjakso oli ja meni. Ilmeisesti kuukausi ei ole aika eikä mikään, ja se tuntuu surulliselta. Olin juuri saanut kiinni työviikon rutiineista ja porukan piristävä dynamiikka tuntui tutulta. Seuraavaksi minua viedään jo autossa kohti Mittenwaldin juna-asemaa, josta jatkoin yksin junalla takaisin kohti Münchenin lentoasemaa. Katsos vain, oho, sinne ne viikot jäivät.
Läiskäytän täten matkapäiväkirjamaisesti koko matkan annin yhdellä kertaa, sillä Wildermiemingissä majapaikan internetyhteys oli suurimman osan ajasta niin heikko, että vaelsin edes kahden wifipalkin toivossa aktiivisesti ympäri huoneistoa. Teki oikeastaan pelkästään hyvää olla irti virtuaalitodellisuudesta ja keskittyä lehmänkellojen kolinaan ja ihmissuhteiden rakentamiseen.
Pakko vielä korostaa, miten vilkkaasti yhden kuukauden päivät voivatkaan kulua!
Münchenin loistoa saapumispäivän matkan varrelta |
Ensimmäiset kolme-neljä päivää tutustuimme kylään, ohjaajiin ja toisiimme. On-arrival-training valmensi meitä kulttuurien kohtaamisiin, mahdollisiin konflikteihin sekä tehokkaana tiiminä työskentelemiseen tuttavallisin opetustuokioin sekä leikein. Porukka koostui tosiaan ranskalaisesta Hugosta, espanjalaisista (galicialaisista) Isoldasta ja Samuelista, virolaisesta Mirjamista, unkarilaisesta Ferencistä sekä meikäläisestä. Jokaisen persoona ja energia toi ihan oman panoksensa kokonaisuuteen. Viihdyin, halasin ja nauroin syyskuun joka ikisenä päivänä.
Minä, Hugo ja Isolda ensimmäisenä työpäivänä |
Tyttöjen majatalo Fink-Hof, josta valloitimme kolmannen kerroksen. Talossa yöpyi muitakin asukkaita. |
Wildermieming on mielettömän hurmaava kylä. Esimerkiksi edes kauppaa ei löydy, mutta miellyttäviä ihmisiä ja vuorenrinteillä laiduntavia lehmiä tosiaan senkin edestä. Suunnittelin ennen matkaa reissaavani yksin ympäri Itävaltaa ja Keski-Eurooppaa joka viikonloppu, mutta päädyin kuitenkin viettämään lähes koko kuukauden tyytyväisenä tämän kylän rakennuksissa ja vuorilla. En odottanut tutustuvani näin uniikkiin valikoimaan persoonallisia ihmisiä; eihän niiden luota halunnutkaan sitten millään lähteä, vaan mieluummin nautti joka hetkestä yhdessä.
Tytöt ja pojat yöpyivät eri rakennuksissa eri puolilla kylää. Tämä ei ollut alkuperäinen suunnitelma, mutta koko porukalle ei ollut löytynyt yhteistä rakennusta, mikä oli sääli. Molempien sukupuolten huoneistot olivat kuitenkin siistejä ja viihtyisiä, kodikkaita.
Innsbruck |
Samuel, Isolda, Hugo, Mirjam ja joku suomalainen höntti. Innsbruck. |
Uteliaita otuksia nämä lehmät! |
Raskas työ vaatii raskaat huvit. Pitsa kuittasi hyvin työpäivän aikana menetetyt kalorit. |
Eipä ole kyllä tätäkään tullut koetuksi koskaan ennen! Tällä traktorikyydillä meidät toimitettiin myös alas takaisin kylän keskukseen. |
Isolda, Ferenc, Hugo, Samuel, taas minä, Mirjam sekä ryhmänjohtajamme Anna |
Ferenc, Isolda, Hugo sekä toinen ryhmän/työnjohtajamme Peter |
Vuori. |
_____________________________________________________________________________________________________________-
ITSENÄISEN KIRSIN VENETSIA-VIIKONLOPPU
Kuten jo mainitsin, olisin voinut kieriä ympäri Keski-Eurooppaa vaikka joka ikinen viikonloppu, mutta kun en sitten millään tahtonutkaan irrottautua ihanasta ryhmästämme. Jos minimaalisen interreilauksen liittäminen jo opettavaiseen vapaaehtoisprojektiin kiinnostaa, antakaa siis palaa. Omien matkojen rahoitus tulee toki omasta pussista, mutta voihan siihen hyödyntää myös jokaviikkoista taskurahaa, joka Itävallassa oli tasan 26e. Ei tosin yksin sillä käteissummalla kovin pitkälle pötki, ja itselläni siitä osa kului myös omien ruokatarpeideni kustannukseen. Toki meille toimitettiin maksutta aamuiksi ja illoiksi leipää, hunajaa, hilloa, muroja tms toiveita vastaan, mutta halusi sitä välillä jotain muutakin.
Joka tapauksessa karkasin yksin Venetsiaan torstaiyönä ja palasin takaisin sunnuntaipäivällä. Matka kesti sen 6,5h suorana bussirullauksena Innsbruckista. Venetsia oli juuri niin erikoinen ja upea matkakohde kuin olin aina kuvitellutkin. Suurin ongelma oli lähinnä se, että jokainen kanaali ja pikkuruinen silta oli toistaan kuvauksellisempi, enkä kyennyt millään tallentamaan Venetsian ydinidylliä. Se on itse koettava.
Pysähdys Bolzanossa, Italiassa |
Siinä sitä ollaan ja möllötetään epäuskoisena ja autuaana noin 15min saapumisen jälkeen. |
Onnistuin Google Mapsin avulla suunnistamaan hostellille, josta olin varannut vuoteen yhteismakuusalista. |
En kadu päätöstä lähteä yksin seikkailemaan. Se opettaa asioita ihan eri sfääreistä.
______________________________________________________________________________________________________
Yllä kuvattuna lasten leikkikentän valmistumisprosessia. Jos ei muuta, niin kyllä kuukaudessa ehtii aika massiiviset määrät puita kuoria!
Anna auttoi valmistamaan karjalanpiirakoita kulttuuri-iltaa varten. Upposivat kyllä yleisöön ja etenkin Ferenciin! :D |
Viimeisen päivän poseeraukset, väsymys ja haikeus tallennettuna pariin kuvaan. Kuukauden saldona muun muassa runsaasti yhteisiä vitsejä, naurua, kipeytyneitä lihaksia, ystävyyssuhteita ja henkistä kasvua.
Jo kuukausi mukana EVS:n projektissa voi antaa kenelle tahansa äärettömän paljon, jos muistaa pitää silmänsä ja mielensä avoimena. Jos yrittää hymyn kera puhua alkeellista saksaa hyväntahtoisille kyläläisille. Jos antaa täyden panoksensa ja sydämensä tiimille, jos näkee vaivaa ja tahtoo olla osa jotain mahtavaa kokonaisuutta. Liitän tähän loppuun vielä väsäämäni videon, jossa referoin lyhyesti EVS:n toiminnan perusteet ja näytän sitten parhaita paloja kuukauden ajalta.
Kiitos kun luit ja ihanaa syksyä/talvea/kevättä/kesää! Lähtekää tekin mukaan projekteihin!
♥: Kirsi